sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Apina


Keskimmäinen sai apinahousujen kaveriksi apinapaidan. Kaava on Ottobren "Kettu". (en nyt muista, mistä numerosta, mutta tämän vuoden lehti kuitenkin). Seuraavaa paitaa varten pitää paidan helmaa (sanotaanko sitä helmaksi??) ja hihoja pidentää reilusti. Nyt koko on jämpti. Kaula-aukon jätin aika löysäksi, niin on helpompi pukea itse päälle. Pojalla ei ole mikään pieni pää kuitenkaan... Vaikka tämäkin paita menee harjoitusompeluksien piikkiin, niin tärkeintä on, että paidan omistaja oli itse tyytyväinen ja halusi sen heti päälleen.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Lapsille


Pikainen kirpputorikierros muutama viikko sitten. Aika laiha saalis, mutta sentään jotain löytyi.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Syksy





Syksy on paras vuodenaika. Olen syntynyt syksyllä. Mies ja esikoinen ovat myös syksyllä syntyneet. Ruska on kaunista ja lehtien väriloistoa voisi katsella kirpeänä aamuna vaikka kuinka kauan. Metsäretket syksisessä metsässä ovat ihania. Tänä syksynä en tosin ole metsään ehtinyt. Pihalla kasvaa vaahtera. En ole haravoinut yhtään. Lapset tykkäävät leikkiä lehdillä. Viihtyvät tunteja ulkona. Syksyisin jaksan paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina. Aloitan syyskuussa joulusiivoukset. Sanon niitä joulusiivouksiksi, koska jouluksi pitää olla valmista. Käyn läpi kaapit, varaan kirpparipöydän, heitän pois turhia tavaroita. Sytytän kynttilät pimeneviin iltoihin. Nautin.