perjantai 28. tammikuuta 2011

Kirpputoreilta









Kuvat kertokoon kaiken. Lettupannu on Porin Valun. :)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Herkkuja



Lauantai-illan herkkuja; linssipihvejä ja aurajuustojuurekia. Kun Tuholainen ja Kirppunen olivat nukkumassa, katsottiin esikoisen kanssa Jali ja suklaatehdas ja syötiin mutakakkua kermavaahdolla.

torstai 20. tammikuuta 2011

Kevätpilkku



Vihdoinkin se valmistui! Kevätpilkkua aloitin viime kesänä, mutta se piti laittaa hetkeksi syrjään, kun tuli kiireellisempiä neuletöitä. Viime viikolla sain sen sitten viimein valmiiksi. Tämä on ensimmäinen iso työ, jonka ole tehnyt ja aika hyvin onnistuin, koska se on ihan sopivan kokoinenkin. :) Lankana on Novitan Bambu ja ohje on Novita kevät 2010 -lehdestä.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Haave







Viikonloppuna Haave vihdoinkin valmistui. Työ sai nimensä, kun yksi haave viimeinkin toteutui. Puku ei jäänyt meille, vaan lähti pienelle tytölle.
Lankana Sandnes Garn Lanett, puikot 2½ mm.

Tänään oli mukavaa, kun sain viimeinkin tehtyä uuden 10 viikon ruokalistan.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Illan piristys




Viikko on mennyt arkea opetellessa. Kirppusen yövieroitus ei onnistunut sittenkään. Ensimmäinen yö, kun olin yksin tytön kanssa meni siihen, että neljän aikaan aamuyöllä luovutin ja annoin maitoa. Sitä ennen en ollut nukkunut yhtään. Kun mies on yövuorossa ja minun pitää kuitenkin aamulla herätä ennen seitsemää, niin tuollaiset valvomisrumbat ei vain onnistu. Tosin, kirppunen on kyllä valvottanut muutenkin, vaikka on saanutkin maitoa. Tätä menoa äiti ei ole enää vähän väsynyt, vaan äiti on paljon väsynyt.

Illalla, kun lapset nukkuvat voi sitten herkutella itsetehdyllä jätskillä. Tosin tämä herkku uppoaa varmasti lapsiinkin ja on takuulla terveellisempää, kuin kaupasta ostettu jäätelö. Resepti on alunperin karppaus.infolta.
Jäätelön tarvitaan:

2 dl kuohukermaa
200g mansikoita

Jäiset mansikat ja kerma vatkataan vaahdoksi. Ei tarvitse edes makeutusta. Sitten syömään!

Tänään olen iloinen, kun pääsen pitkästä aikaa Ruohonjuureen ostoksille. :)

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Lötköpäivä





Kirppunen valvotti minua aamuneljään. Kahdeksalta piti kuitenkin nousta ylös. Aamu meni sohvalla löhöten ja aamupäivä kahvia juoden. En ole jaksanut tehdä mitään hyödyllistä. Ruokakin oli taas mitä kaapista löytyy -versio; kookosöljyssä paistettu kaali-porkkana-lanttu-soijarouhewok maustettuna isolla voimäärällä.

Toivon, että ensi yönä saisin nukkua, koska huomenna alkaa arki.

Päivän positiivisuuspläjäystä meinasi olla vaikea keksiä, mutta aika kivaa oli, kun sain nukkua pienet päiväunet.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Perintöä





Asumme rintamamiestalossa, jonka pappani on rakentanut aikoinaan. Tässä talossa on ensin asunut siis mummoni ja pappani sekä heidän lapsensa (5+äitini). Sitten talon osti vanhempani ja itse ehdin asua heidän kanssaan hetken ennen kuin muutin omaan kotiin. Sen jälkeen me ostimme miehen kanssa tämän talon vanhemmiltani. Talo on meidän perheelle liian pieni, mutta minulla on tähän vahva tunneside. Ei niinkään taloon, mutta tähän ympäristöön. Taloon on jäänyt kaksi perintöhuonekalua; toinen on keltainen kaappi, jossa säilytän lakanoita. Sen päällä mummon vanha pöytäliina. Toinen on kuistilla oleva lipasto. Muut talossa olleet huonekalut ovat navetan vintillä. Sitä en tiedä, kenelle ne oikeasti kuuluu...

Tänään olin iloinen, kun sain yksin lapset ajoissa nukkumaan.

Olen iso poika


Moi! Mä olen neljä vuotta. Olen jo iso poika. Minulla oli synttärit syksyllä. Pian tulee uudet synttärit. Joulupukki kävi ja toi mulle paljon lahjoja. Se toi puisen traktorin, puisen auton, aakkospalikoita ja puisen Onnenpyörä-pelin. Äiti tykkäs niistä, kun ne oli kaikki jotain Jukka-leluja. Kyllä mäkin niistä tykkään, kun niillä voi leikkiä rallia.

Mä olen hyvä tekemään kaikenlaista. Tykkään laulaa tosi paljon. Missä on peukalo-laulun osaan ihan kokonaan. Joskus istun tietokoneen vieressä, kuuntelen äidin lauluja ja opettelen laulamaan mukana. Välillä sävellän ja sanoitan omia lauluja pianolla. Se on kivaa. Mä tykkään askarrella ja piirtää. Kaikesta voi askarrella jotakin, mitään ei kyllä saisi heittää roskiin. Joskus mun pitää tyhjentää vessapaperit pönttöön, että saan sen tyhjän rullan. Mutta mä teen sen salaa, ettei äiti huomaa. Mä tykkään myös leikata, mutta jostain syystä äiti on laittanut sakset purkkiin ylähyllylle. Ihan turhaan, vahingossa mä kerran vaan leikkasin yhden johdon poikki. Mutta onneksi mulla on kyniä. Yleensä mä piirrän paperille, mutta olen mä piirtänyt seinille ja kaappeihinkin. Kerran äiti kysyi, olenko piirtänyt olohuoneen seinään tussilla. Mä vastasin, että se on pitkä juttu, puhutaan siitä sitten huomenna. Yleensä mä piirrään mörön tai kummituksen. Muumilaakson mörkö on pelottava ja kerran se tuli mun uneen ja nosti mut kaapin päälle. Se oli peottavaa. Nyt mörkö ei ole enää tullut, kun olen piirtänyt sitä niin monta kertaa.

Äiti sanoo mua tuholaiseksi. Joskus äiti sanoo mua mahakaskariksi, kun mulla on kuulemma iso maha. Hah, kattois vaan omaa mahaansa! Sitä paitsi, kyllä sen ruoan pitää johonkin mahtua. Mä tykkään melkein kaikesta ruuasta, perunasta en hirveesti välitä, mielummin syön kukkakaalimuusia pikkusiskon kanssa.




Tällanen mä sitten olen. Täydellinen iso poika. Ja isona musta tulee putkimies!

Tänään äiti oli iloinen, kun se jaksoi siivota lelut ja imuroida illalla.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vuonna 2011



Oman elämän remontti alkoi jo viime vuoden puolella. Koska isot ja nopeat muutokset saavat minussa aikaan vain ahdistusta, päätin aloittaa pikkuhiljaa. Ensimmäisenä tehtävänä minulla oli muistaa rasvata jalat nilkoista alaspäin joka aamu ja ilta. Seuraava tehtävä oli muistaa harjata hiukset joka aamu, eikä pelkästään silloin, jos lähden ihmisten ilmoille. Joka viikko otan itselleni uuden tehtävän ja ne todellakin ovat ihan pieniä juttuja. Ajattelin, että jos aloitan hiljakseen, niin niistä asioista tulee rutiineja, eikä niitä tarvitse sen enempää ajatella, kunhan tekee vaan. Sitten kun olen saanut itseni pitämään huolta itsestäni, voin siirtyä vaikeampiin tehtäviin, kuten miten pidän kodin siistinä, niin ettei kerran kuussa tarvitse käyttää kolmea päivää kaaoksen siistimiseen.

Uudenvuodenlupauksia tein yhden; meidän ruokalistasta löytyy tästä lähtien kaksi kertaa viikossa kasvisruokaa. Näin ollen viikon aikana on yksi broileripäivä, kaksi kasvispäivää, kaksi kalapäivää, yksi lihapäivä ja yksi keittopäivä.
Lisäksi ajattelin tehdä samoin, kun Nipsutin ja laittaa ylös kaikki uutena ostetut tavarat. Tähän ei lasketa ruokia, lamppuja, pesuaineita tms.

Tänään oli kivaa, kun sain siivota rauhassa joulun pois. Miesväki oli kylässä koko päivän ja kirppunen nukkui pitkät päiväunet.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kävelyä suksilla



Olin aamupäivällä esikoisen kanssa hiihtämässä. Latu menee naapuripelloilla eli melkein omalta pihalta pääsee ladulle. Tosin, kun oli satanut lunta, meidän piti tehdä latu uudestaan ja ensimmäinen kierros olikin sitten enemmän kävelyä kuin hiihtämistä. Oli kuitenkin mukavaa.

Onni


Pienelle vastasyntyneelle kummitytölle myssy Zitron Loftista. Ompelin napin, jos läppä meinaa mennä silmille, niin saa sitten laitettua ylös. Muutoin nappi voi olla koristeena.

Tänään olin iloinen, kun miehen veli vei pojat aamulla pulkkamäkeen. :)

tiistai 4. tammikuuta 2011

Usvametsä




Esikoinen sai kutittavan kaulaliinan tilalle uuden. Tämä on neulottu Puron Usva- ja metsälangoista. Molempia meni vajaa kerä. Tämä työ kuului niihin "vielä yksi kerros" -töihin. Uutena vuotena neuloin puoli kahteen. Nyt se on onneksi valmis ja pääsen jatkamaan kesken jääneitä neuleita.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Vihreä päivä







Pieni pala vihreää kodistamme. Kevään väri minun mielestäni. Puikoillakin odottaa viimeistelyä vihreä Kevätpilkku.
Pesin vihreät kankaat odottamaan ompelua. Yhdestä kankaasta ompelin jo pussukan vessapaperirullille. Niille ei ollut ennen mitään järkevää säilytyspaikkaa. Huomenna pitää kiinnittää koukku vessan seinään, niin saan ripustaa pussukan siihen.

Olen päättänyt etsiä jokaisesta päivästä ainakin yhden positiivisen asian. Tänään olen iloinen villasukista, jotka äiti oli tehnyt minulle. :)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Pieni katsaus taaksepäin




Mitä jäi mieleen vuodesta 2010?

Kirppunen täytti vuoden ja meillä ei virallisesti enää ollut vauvaa perheessä.
Pienempi poika aloitti kerhon.
Minä kärsin suunnattomasta väsymyksestä, joka lääkärien mielestä johtui lasten lukumäärästä. Itse tiesin, että näin ei ole, vaan epäilin kilpirauhasta. Elokuussa löytyi lääkäri, joka uskoi minua ja antoi thyroxinit kokeiltavaksi. Elämä muuttui. En enää väsynyt pyykkien ripustamisen jälkeen niin, että olisi pitänyt mennä sohvalle makaamaan. Arki muuttui ja aloin nauttia siitä.
Ei yhtään lääkekuuria kenelläkään. Kukaan perheestä sairastanut kunnolla kertaakaan. Pientä nuhaa/yskää vain. Taitaa se d-vitamiini oikeasti auttaa.