sunnuntai 20. marraskuuta 2011

5-vuotias






Tuholainen täytti 5 vuotta 3.11. Synttäreitä juhlittiin kuitenkin vasta eilen. Toiveena oli kakku, jonka päällä on musta juna (veturi). Väsäsin jonkinlaisia junia muistuttavia möhkäleitä. Yksi vaunu kuljettaa kiviä ja yksi metalliputkia. Tällä kertaa kakku oli kaukana karpista; pohja on ihan tavallinen kakkupohja ja makeutuksenakin on käytetty sokeria. Välissä oli kermavaahtoa, muscovadosokeria, dumle-ja salmiakkisuklaalevyt pilkottuna sekä vadelmia. Täyte on Kinuskikissan sivuilta löydetty, paitsi alkuperäisessä täytteessä ei ollut vadelmia.

Tuholainen pääsi itsekin leipomaan. Kaurakeksit on helppo tehdä yhdessä. Teimme myös porkkanapiirakan yhdessä, tosin siitä ei ole yhtään kuvaa.

torstai 10. marraskuuta 2011

Aralia


Tein isosiskolle tiskirätin joululahjaksi. Lankana tässä käytin vanhoja Novitan Bambu-lankoja. Ohje löytyi Ravelryn kautta täältä. Ehkä teen vielä toisenkin, mutta eri kuviolla.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Graffiti




Saatiin kaksi pahvilaatikollista violetteja kukkakaaleja. Pilkoin, ryöppäsin ja pakastin. Keitinvedestä tuli niin kauniin väristä, että päätin säästää kaksi kattilallista sitä ja koittaa voisiko sillä värjätä lankoja. Toista lientä säilytin jääkaapissa ja se pysyi sinisenliilana. Toinen oli huoneenlämmössä ja pääsi vähän homehtumaankin. Se oli taas väriltään punaisenliilaa. Lankana käytin valkoista ja luonnonvalkoista Novitan woolia. Puretteena alunaa. Punertavasta liemestä+valkoisesta langasta tuli vaalean liilaa lankaa. Sinisenliilasta liemestä+l.valkoisesta langasta tuli sinisen harmaata lankaa. Molempia liemiä jouduin jatkamaan vedellä, olisi kiva kokeilla joskus laimentamatonta lientä ja katsoa, olisiko väri tummempi. Seuraavaksi haluaisin kokeilla punajuurella ja sipulinkuorilla värjäämistä. (Erikseen siis tietysti)

torstai 3. marraskuuta 2011

Ihanat juurekset


Nyt on paras aika vuodesta syödä juureksia; meidän jääkaapista löytyy useimmiten lanttua, punajuurta, palsternakkaa, selleriä ja porkkanoita. Juurekset ostamme melkein aina paikalliselta viljelijältä. Kaupassa ei kovinkaan usein näe multajuureksia.

Eilen tein punajuuri-aurajuustososekeittoa. Hyvin yksinkertainen resepti; punajuuret kuoritaan ja pilkotaan. Laitetaan suolalla maustettuun veteen. Mukaan myös yksi pilkottu sipuli. Mausteeksi yrttejä. Keitetään, kunnes punajuuret ovat kypsiä. Soseutetaan, laitetaan kattila takaisin levylle, maustetaan mustapippurilla ja lisätään iso loraus kermaa sekä aurajuustopalasta puolet. Nautitaan smetanan kanssa.