perjantai 2. joulukuuta 2011

Joulukalenteri: 2.päivä


Tänään tonttu antoi tehtäväksi ulkoilla tunnin, kun esikoinen on tullut koulusta. Tuholainen meni kylläkin ulos jo hyvissä ajoin odottamaan, ja näin Tuholaiselle ulkoilua tuli melkein kaksi tuntia. Pojat lähtivät eväsretkelle lähellä olevaan "metsään" (tien vieressä oleva muutaman puun rykelmä). Palkintona oli retki kirjastoon lainaamaan jouluisia kirjoja, joita sitten luimme myöhemmin illalla. Minä luin Tuholaiselle, esikoinen luki itse.

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukalenteri: 1. päivä







Tänä vuonna meillä on toiminnallinen joulukalenteri. Lumiukkokalenteri on ollut käytössä monena vuonna jo, aina vähän eri systeemillä. Viime vuonna tonttu jätti kirjeen lumiukon taskuun jokaisena päivänä ja antoi erilaisia tehtäviä; siivotkaa huone, petatkaa sängyt, ulkoilaa tunti jne. Palkintona oli jotain pientä, esim. pähkinöitä, tarroja, tummaa suklaata tms. Tänäkin vuonna tontut jättää kirjeitä, joissa on pieniä tehtäviä, mutta palkintona ei ole tavaraa, vaan jotain kivaa tekemistä. Tänään palkintona oli kirjoittaa joululahjatoivelistat. Esikoinen kirjoitti tietenkin itse, minä kirjoitin Tuholaisen listan. Luulen, että paras osa tuota palkintoa oli lasten mielestä se, että itse olin mukana siinä. Enitenhän lapset nauttivat yhdessäolosta. Lopuksi kirjeet vietiin kuistin ikkunalaudalle, josta tonttu hakee ne keskiyöllä.

Esikoinen tietää, että joulupukkia ei ole olemassa, kun kerroin sen hänelle vähän aikaa sitten. Tähän asti on mennyt ihan täydestä. Esikoinen varmasti myös tietää, että minä kirjoitan ne kirjeet sinne joulukalenteriin, mutta silti käyttäytyy yhtä innokkaasti kuin viime vuonna, jolloin uskoi vielä tonttuihin. Ja kyllä tänäkin vuonna esikoinen kysyi parisen viikkoa sitten, että pitääkö siihen joululahjalistaan sitten kirjoittaa osoite? Ihana lapsen usko kaikesta huolimatta.

Marraskuun satoa




Kyllähän se on ihan tavallista, että marraskuussa korjataan tomaatti- ja kesäkurpitsasatoa... Kesäkurpitsa pääsi johonkin uuniruokaan ja tomaatitkin on melkein kaikki jo syöty tuholaisen toimesta. Jos ensi kesänä jaksaisi hoitaa niitä vähän enemmän, niin saisi enemmän satoakin -ehkä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

5-vuotias






Tuholainen täytti 5 vuotta 3.11. Synttäreitä juhlittiin kuitenkin vasta eilen. Toiveena oli kakku, jonka päällä on musta juna (veturi). Väsäsin jonkinlaisia junia muistuttavia möhkäleitä. Yksi vaunu kuljettaa kiviä ja yksi metalliputkia. Tällä kertaa kakku oli kaukana karpista; pohja on ihan tavallinen kakkupohja ja makeutuksenakin on käytetty sokeria. Välissä oli kermavaahtoa, muscovadosokeria, dumle-ja salmiakkisuklaalevyt pilkottuna sekä vadelmia. Täyte on Kinuskikissan sivuilta löydetty, paitsi alkuperäisessä täytteessä ei ollut vadelmia.

Tuholainen pääsi itsekin leipomaan. Kaurakeksit on helppo tehdä yhdessä. Teimme myös porkkanapiirakan yhdessä, tosin siitä ei ole yhtään kuvaa.

torstai 10. marraskuuta 2011

Aralia


Tein isosiskolle tiskirätin joululahjaksi. Lankana tässä käytin vanhoja Novitan Bambu-lankoja. Ohje löytyi Ravelryn kautta täältä. Ehkä teen vielä toisenkin, mutta eri kuviolla.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Graffiti




Saatiin kaksi pahvilaatikollista violetteja kukkakaaleja. Pilkoin, ryöppäsin ja pakastin. Keitinvedestä tuli niin kauniin väristä, että päätin säästää kaksi kattilallista sitä ja koittaa voisiko sillä värjätä lankoja. Toista lientä säilytin jääkaapissa ja se pysyi sinisenliilana. Toinen oli huoneenlämmössä ja pääsi vähän homehtumaankin. Se oli taas väriltään punaisenliilaa. Lankana käytin valkoista ja luonnonvalkoista Novitan woolia. Puretteena alunaa. Punertavasta liemestä+valkoisesta langasta tuli vaalean liilaa lankaa. Sinisenliilasta liemestä+l.valkoisesta langasta tuli sinisen harmaata lankaa. Molempia liemiä jouduin jatkamaan vedellä, olisi kiva kokeilla joskus laimentamatonta lientä ja katsoa, olisiko väri tummempi. Seuraavaksi haluaisin kokeilla punajuurella ja sipulinkuorilla värjäämistä. (Erikseen siis tietysti)

torstai 3. marraskuuta 2011

Ihanat juurekset


Nyt on paras aika vuodesta syödä juureksia; meidän jääkaapista löytyy useimmiten lanttua, punajuurta, palsternakkaa, selleriä ja porkkanoita. Juurekset ostamme melkein aina paikalliselta viljelijältä. Kaupassa ei kovinkaan usein näe multajuureksia.

Eilen tein punajuuri-aurajuustososekeittoa. Hyvin yksinkertainen resepti; punajuuret kuoritaan ja pilkotaan. Laitetaan suolalla maustettuun veteen. Mukaan myös yksi pilkottu sipuli. Mausteeksi yrttejä. Keitetään, kunnes punajuuret ovat kypsiä. Soseutetaan, laitetaan kattila takaisin levylle, maustetaan mustapippurilla ja lisätään iso loraus kermaa sekä aurajuustopalasta puolet. Nautitaan smetanan kanssa.