sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Joululahjoja: Temali
Sisko sai Aralia- tiskirätin, siskon mies sai "Temali"- siivousrätin. Temali on Tuholaisen väännös bemarista. Lankana Blend Bamboo.
perjantai 30. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Joululahjoja: Pakkasyö
Jämälangoista neulotut Pakkasyö-sukat ystävälle. Tekisi mieli tehdä itsellekin, mutta nämä oli sen verran suuritöiset(lankojen päättely), etten ainakaan ihan heti jaksa.
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulupäivä
Eli löhöilypäivä. Ruokaa silloin kun tekee mieli. Suklaata, kun tuntuu siltä. Pelejä, leikkejä, kirjoja. Koko päivä yöpuvussa, jos ei huvita laitaa vaatteita päälle.
Jouluaatto
Jouluaatto vietettiin mummolassa. Syötiin ja joulupukki kävi. Osa lahjoista oli jätetty kotiin kuusen alle odottamaan. Lasten riemu on parasta joulussa.
lauantai 24. joulukuuta 2011
Aattoyönä
Hipsitään villasukat jalassa pitkin tupaa. Syödään pari suklaata etukäteen ja nautitaan hiljaisesta kodista, kun muut nukkuvat. Huomenna taas tohinaa ja touhua. Ihanaa ja rauhallista Joulua kaikille!
p.s. tontuilla oli niin kiire viimeiset päivät, etteivät he ehtineet tuoda mitään tehtäviä tai palkintoja lapsille. Sen sijaan lapset ovat saaneet aika vapaasti käyttää vanhaa nintendoa pari päivää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)