sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulumieli kadoksissa


Minulla ei ole yhtään jouluolo. Ei, vaikka olen tehnyt joulusiivouksia. Tosin paljon vähemmän kuin esimerkiksi viime vuonna. Ei, vaikka leivoin pipareita poikien ja kummityttöni kanssa. Ei, vaikka kuuntelen joululauluja joka päivä. Ei, vaikka ulkonakin on lunta ja pakkasta. En jaksanut tänä vuonna tehdä joulukortteja itse. Napsasin lapsista kuvan ja teetätin paljon parjatut valokuvakortit. En ole tehnyt yhtäkään jouluruokaa. Ei tosin olla kotona syömässä edes jouluna. Sen verran yritän nyt saada tehdyksi, että teen normaalin viikkosiivouksen, leivon vielä taatelikakun ja joulutorttuja sekä teen erilaisia salaatteja, joita voin sitten syödä aattoiltana/-yönä, kun lapset nukkuvat ja minä hipsin täällä villasukat jalassa. Tänä jouluna olen päättänyt ottaa rennosti. En jaksa stressata. Ei ole yhtään minun tapaistani jätttää siivouksia ja jouluruokia tekemättä. Näin kuitenkin mennään tänä jouluna. Ehkäpä se jouluolo tulee, kun saadaan tupa siistiksi ja kuusi sisälle.

1 kommentti:

  1. Jouluolo on kadoksissa täälläkin. :( Ehkä se sieltä tulee, kun haetaan kuusi. =) Ja viimeistään sitten kun tulee jouluaattoaamu ja lähdetään mummolaan.

    VastaaPoista