perjantai 1. tammikuuta 2010

Muistikansio





Vielä vähän aikaa sitten ihmettelin, mitä ihmettä joku tekee muistikirjalla. Eikö riitä, että on kalenteri, kännykkä ja muistilappuja. Mihin vielä ylimääräistä kirjaa tarvitaan? No, sitten tajusin, että muistikirjahan on juuri se asia, joka minulta puuttuu. Siihen ei merkitä hammaslääkäri- tai lasten neuvola-aikoja. Siihen kootaan ajatuksia, ideoita, pitäisi-tehdä-lista, reseptejä... Kaikkea kivaa siis. =) Lähdin metsästämään muistikirjaa ja alunperin tarkoituksena olikin ostaa kovakantinen, blankoja sivuja sisältävä kirja. Mietin myös, että ostaisin Anu Harkin Unelmien Leikekirjan, mutta se ei osunut silmiini missään. Sitten mielessäni välähti ajatus tehdä muistikansio. Siihen olisi helppo lisätä erilaisia papereita,muovitaskuja tai vastaavasti ottaa pois turhia. Voisin itse askarrela välilehdet, koska muistikirjassa pitää olla asiat eri kategorioissa. Ei voi olla neulomiseen ja puutarhaan liittyviä muistiinpanoja sekaisin! Niinpä ostin kansion ja kasan askartelutarvikkeita ja aloin väsäämään muistikansiota, oman näköistäni. Nyt vaan täyttelemään sitä mielen mukaan. (kansion etukannessa mustan sutun kohdalla on oikeasti nimeni.)

2 kommenttia: