maanantai 14. joulukuuta 2015

lauantai 17. lokakuuta 2015

Villaa vauvalle


Syksyksi/talveksi tarvitaan villaa lämmittämään. Ensimmäiseksi valmistui Aviatrix kuopukselle. Ensin siitä meinasi tulla liian pieni (ts vastasyntyneen koko), purin ja aloitin alusta. Valmis hattu on ehkä hieman liian iso, mutta en jaksanut enää aloittaa alusta. Alla pidetään kuitenkin kypärämyssyä. Lanka on Katian merino effectiä ja se on ostettu viime kesänä Piikkopirrasta. Menin muuten vaan katsomaan, minkälainen kyseinen kauppa on, enkä tietenkään voinut lähteä tyhjin käsin sieltä pois. Tarttui sieltä mukaan enemmänkin lankaa...

"Aviatrix"

Lanka: Katia merino effect, vihreä: 41g
Ohje: Aviatrix
Ravelryssa


Aviatrixin kanssa piti tietysti saada samantyylinen villapuku. Sopivaa ohjetta ei löytynyt, joten piti soveltaa omasta päästä. Apua katsoin täältä ja täältä. Lankaa ei tietenkään ollut kuin pieni mytty jäljellä, joten lähetin miehen ostamaan lisää. (Itse asiassa mies joutui käymään lankaostoksilla kahteen kertaan, kun en osannut ekalla kerralla arvioida kulutusta). Lopulta puikoilta valmistui juuri sopivan kokoinen villapuku. Napit sain ystävän nappivarastosta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

"Metsäläinen"

Lanka: Katia merino effect, vihreä: 265g
Ohje: Oma
Ravelryssa

(Nimi "Metsäläinen" tulee Kirsi Kunnaksen runosta "Tiitiäisen tuutulaulu". Langan väri muistuttaa mielestäni Menninkäistä, ja minulla oli tapana sanoa kuopusta vauvana menninkäiseksi, koska hänellä on menninkäiskorvat.)


Lapaset tarvitaan tietysti myös. Näitä jouduin purkamaan niin monta kertaa, etten enää pysynyt edes laskuissa. En millään meinannut saada sopivan kokoisia aikaiseksi. Pääasiassa näitä käytetään päiväunilla sekä automatkoilla.

"Lapaset"

Lanka: Katia merino effect, vihreä: 32g
Ohje: Oma
Ravelryssa


Lopuksi vielä villasukat. Nämä tein eri langasta, vähän väriä kokonaisuuteen. ;) Lankana on sipulinkuorilla värjättyä 7 veljestä, mutta kun se ei ihan riittänyt kahteen sukkaan, piti kärjet tehdä sinapinkeltaisesta seiska veikasta.

"Rye-sukat"

Lanka: 7 veljestä: 44g
*sipulinkuori: 34g
*sinapinkeltainen: 10g
Ohje: Rye
Ravelryssa

perjantai 9. lokakuuta 2015

Värjäyspäivän tulokset


Kesän kasvivärjäyspäivän lopputulokset ovat tässä; 100g sipulinkuorilla värjättyä ja 100g punasipulinkuorilla värjättyä Garnstudion Drops Fabelia. Toivon, että jommasta kummasta väristä saisin itselleni Pomatomukset.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vihdoinkin -Lace for summer


Justyna Lorkowskan Casual Lace valmistui aikoja sitten, kuvat vain uupuivat, että olisin voinut laittaa sen tänne. Nyt kuitenkin sain esikoisen kameran taakse. Tämän piti valmistua kesän sukujuhliin, mutta toisin kävi. Tämä on ensimmäinen englanninkielinen neule, jonka olen tehnyt (nyt ei lasketa niitä tiskirättejä ja peittoa) ja vähän kauhistutti, kun ohje olikin 16 sivua pitkä. Muutaman kerran kävin ohjetta läpi ennen kuin aloitin. Langaksi halusin silkin ja merinovillan yhdistelmää, jotta lopputulos olisi kevyt, pehmeä, mutta silti tarpeen tullen lämmin. Lopulta päädyin tilamaan Titityyltä BC Garnin Silkbloom finoa. Valitettavasti varastossa ei ollut valkoista väriä (halusin ehdottomasti valkoisen neuletakin)kuin 5 kerää, joten neule piti tehdä koossa xs. Vähän hirvitti ja jännitti, tuleeko siitä liian pieni. Aluksi neulominen sujui hyvin ja ymmärsin ohjettakin. Hetken kuvioneuletta tehtyäni huomasin, että pitsi näyttää oudolta, eikä kuvio mene ollenkaan symmetrisesti. Päätin purkaa koko neuleen ja aloittaa alusta. Kun tulin taas siihen kohtaan ohjeeseen, jossa virhe tapahtui ensimmäisellä kerralla, huomasin, että virhe onkin ohjeessa. Sain kuitenkin pääteltyä, miten kuvion pitäisi siitä jatkua ja sain jatkettua neuletta.
Koska pelkäsin neuleen olevan liian pieni, päätin tehdä nappilistat hieman leveämmiksi kuin ohjeessa. Tämä tosin aiheutti sen, että kaulus ei ole nyt niin nätti kuin se olisi ollut kapeammalla nappilistalla. Kaiken kaikkiaan ohje oli haastava, mutta oli se kaiken vaivan arvoinen. Tämä neuletakki menee vaatehuoneeseen odottamaan seuraavia juhlia, arkitakiksi tämä on liian hieno (ja valkoinen).

"Lace for summer"

Lanka: BC Garn Silkbloom fino, valkoinen: 216g
Ohje: Casual Lace
Ravelryssa

maanantai 28. syyskuuta 2015

Sukkia syksyyn


Tyttö tarvitsi eskariin villasukat. Toiveena oli liilat sukat, mutta laitoin sekaan hieman vihreäkirjaavaakin ja näin syntyi jonkinlaiset räsymattosukat. Ohje on omasta päästä; aloitussilmukoita on 40, jousin on tehty 1o kiertäen 1n. Kantapää on ranskalainen. Raitoja tein aina kolme kerrosta yhdellä langalla. Lankana näissä on Nalle taikaa.

"Magic Stripes"

Lanka: Novita Nalle Taika: 44g
* liila: 27g
* vihreä: 17g
Ohje: oma
Ravelryssa


Nämä junasukat tein tytön puheterapeutille vauvalahjaksi. Näissäkin on lankana liilaa nalle taikaa, ohje vanha tuttu junasukat. Ohjeesta poiketen tein joustinneuletta ennen kantapäätä vain 6 kerrosta.

"Junasukat"

Lanka: Novita Nalle Taika, liila: 31g
Ohje: Junasukat
Ravelryssa

lauantai 26. syyskuuta 2015

Villahousuja


Nämä villahousut on tehty jo toukokuussa ja ne ovat jääneet jo pieniksikin. Ohje on ullaneuleen villapöpät ja lankana on Schoppel-Wollen reggae ombré

"Villapöpät"

Lanka: Schoppel-Wolle reggae ombré, frische-limonen: 50g
Ohje: Villapöpät
Ravelryssa



Nämä valmistuivat akuuttiin villahousupulaan syyskuun alussa. Malli hyväksi havaittu Tiuhtis-housut, lankana ihanan pehmeää luccaa (jota ei taida enää saada mistään).

"Tiuhtikset"

Lanka: BC Garn Lucca, vihreäkirjava: 61g
Ohje: Tiuhtis-housut
Ravelryssa



Nämä tiuhtikset on tehty hieman eri tavalla. Neuloin resorin oikeat silmukat kiertäen, enkä jaksanut tehdä lyhennettyjä kerroksia takapuolelle. Käytin Zitron Nimbus- lankaa, joten nämä päätyivät kokonsa ja pitävyytensä takia yövillahousuiksi. Niin kuin varmaan huomaatte, vajaa 10 kuukauden ikäistä, koko ajan liikkeessä olevaa lasta on haastavaa kuvata. Aika paljon on kuvia, joissa vauvalla on naama kiinni kamerassa.

"Tiuhtikset"

Lanka: Zitron Nimbus: 108g
*pinkki: 23g
*ruskea 85g

torstai 16. heinäkuuta 2015

Nurmilintuja

Keväällä valmistui Nurmilintu -huiveja lahjaksi. Ohje on mielestäni helppo, nopea ja lopputulos kaunis. Neljän huivin jälkeen tosin iski väsymys ja päätin tehdä oman huivini vasta syksyllä.


Tämä huivi meni äitienpäivälahjaksi omalle äidille.

"Nurmilintu"

Lanka: Drops alpaca mix ruskea: 96g
Ohje: Nurmilintu
Ravelryssa


Nämä huivit menivät päiväkodin tädeille kiitoslahjoiksi.

Lanka: Sandnes Garn Mandarin petit: yht. 354g
* vihreä: 117g
* turkoosi: 117g
* pinkki: 120g
Ravelryssa


Päiväkotiin meni myös itse tekemiäni saippuoita. Täällä on lisää ihania saippuoita, jos joku on kiinnostunut. Saippuakauppa ei ole minun. :)