Saan kuulla 7-vuotiaalta esikoseltani aika ajoin olevani joko maailman paras tai maailman huonoin äiti. Joskus olen molempia saman päivän aikana. Joskus olen molempia yhden tunnin sisällä. "Sää oot maailman huonoin äiti, ku mää en saa pelata tiatokonetta". "Sää oot maailman huonoin äiti, ku mää en saa suklaata", "Sää oot maailman huonoin äiti, ku sää et huamannu, et mua sattus, ku pikkuveli löi mua". "Äiti, sää oot maailman paras äiti, ku sää annat mun pelata nintsaa" (=nintendo)."Sää oot maailman paras ja rakkain äiti, vaikka sää joskus huudatkin"
Minun ei siis tarvitse luokitella itseäni, poikani tekee sen puolestani. Ja pojan mielestä vaihtoehtoja on siis vain kaksi; paras ja huonoin. Musta ja valkoinen. Ei mitään välimuotoja, ei harmaata.
Viimeksi kun keskustelin poikani kanssa tästä asiasta sain ensin kuulla olevani maailman huonoin ja rumin äiti. Sillä kertaa poika kuitenkin vitsaili, mutta pakko minun oli muka loukkaantua. Poika lohdutti mua ja sanoi "Kyllä sää olet maailman paras äiti, mutta kyllähän sä äiti tiedät, että et sä kyllä maailman kaunein äiti ole".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti